Piha kesäkuntoon

Lumien sulettua puutarha heräilee hiljalleen eloon ja viherpeukaloiden sormet alkavat syyhytä. Kevät onkin aikaa laittaa piha kesäkuntoon. Pihan ja puutarhanhoito alkaa jo alkukeväästä, ja jatkuu läpi kesän aina syksyyn saakka.

 

Puutarhan hoito voi ajoittain tuntua työläältä, mutta oikeilla välineillä se sujuu vaivatta. Alkuun pääsee jo hyvillä puutarhasaksilla sekä oksaleikkurilla ja oksasahalla. Jos piha-alue on iso tai leikattavaa paljon, ovat kuitenkin sähkö- ja polttomoottorikäyttöiset koneet joutuisampia ja huomattavasti vaivattomampia käyttää. Markkinoille on viime vuosina tullut myös kevyitä ja erittäin hiljaisia akkukäyttöisiä puutarhatyökaluja, jotka soveltuvat mainiosti niin koti- kuin mökkikäyttöönkin.

Mistä aloittaa?

 

Pihan putsaus lumien sulettua olisi hyvä aloittaa nurmikon putsaamisella ja sen eloon herättämisellä. Talven jäljiltä nurmikolta putsataan oksat ja risut, mutta kuiva, kuollut nurmi voi kuitenkin jäädä, sillä se toimii maatuessaan lannoitteena nurmikolle. Lumien sulaessa nurmikon tilalta paljastuu toisinaan myös kuollutta heinää ja lehtiä, jotka tulee haravoida, jotta nurmikkoon saadaan uutta elinvoimaa. Vinkki: kokeile nurmikon putsaukseen haravan sijasta myös lehtipuhallinta – sen avulla nurmikon putsaus sujuu käden käänteessä!

Jos nurmikko on alkanut sammaloitumaan, kielii se nurmikon tukehtumisesta. Nurmikko voidaankin tarpeen vaatiessa myös ”ilmastoida”, joka onnistuu esimerkiksi pistelemällä siihen reikiä talikolla tai pystyleikkurilla. Pystyleikkurin etuna on etenkin se, että se poistaa tehokkaasti kuolleen nurmen. Ilmastoinnin jälkeen nurmelle on hyvä levittää hienoa hiekkaa, joka uppoaa reikiin ja pidentää ilmastoinnin vaikutusta. Lumen polttamat tai huonokuntoiset kohdat olisi syytä myös paikata levittämällä huonokuntoisiin kohtiin uutta multaa ja nurmikonsiementä.

Kaunis piha keväästä syksyyn

 

Säännöllinen huolto takaa kauniin pihan aina keväästä syksyyn saakka. Nurmikon säännöllinen leikkuu on yksi tärkeimmistä pihan hoidon tehtävistä. Nurmikko olisikin hyvä leikata noin kerran viikossa, tuuheasti kasvavan nurmikon voi joutua leikkaamaan useamminkin. Pensaiden, puiden ja kukkapenkkien ympärykset saa puolestaan hoidetun ja huolitellun näköisiksi vaivattomasti trimmerin avulla. Siistissä sekä huolitellussa pihassa on ihana rentoutua vaikkapa lämpimissä kesäilloissa.

Monista pihoista ja puutarhoista löytyy myös pensaita, pensasaitoja ja puita, jotka vaativat huolenpitoa pysyäkseen elinvoimaisina. Puista ja pensaista tulee vuosittain karsia vioittuneet sekä kuolleet oksat pois. Lisäksi pensaita voi tarpeen mukaan lyhentää tai leikata muotoon, jotta piha pysyy siistin näköisenä. Pensaiden leikkaus onnistuu pensassaksien ja oksasaksien avulla, mutta käy huomattavasti vaivattomammin sähkö- tai polttomoottorikäyttöisillä pensasleikkureilla. Leikkurilla työ on huomattavasti joutuisampaa ja tasaisen leikkuujäljen tekeminen on helpompaa. Isompien puiden karsimiseen voi toisinaan tarvita myös järeämpiä vehkeitä, kuten moottorisahaa. Pensaiden ja puiden leikkuujätteet voi myös omien mahdollisuuksien mukaan kierrättää kate- tai kompostiaineena silppuamalla ne oksasilppurilla ensin pienemmäksi. Sähkö- ja polttomoottorikäyttöisten puutarhatyökalujen kanssa tulee kuitenkin muistaa käyttää asianmukaisia suojavarusteita.

Jussin muistilista pihalle

 

  • Talven jäljiltä nurmeen uutta eloa haravalla tai lehtipuhaltimella
  • Leikkaa nurmi noin kerran viikossa
  • Trimmerillä pensaiden, puiden ja kukkapenkkien ympärykset siistiksi
  • Puista ja pensaista vioittuneet ja kuolleet oksat pois
  • Pensaiden ja puiden leikkuujätteet hyötykäyttöön oksasilppurilla
  • Muista asianmukaiset suojavarusteet!