Weasel Krämp & LiminkaMTB 24h – kuinkas kävikään?

Weasel Krämpin maastopyöräilyn kisakauden virallinen avaus tapahtui NUTSMTB Liminka 24h kisassa Limingan Rantakylässä 10.–11.62022. Kilpailu oli poikkeuksellinen verrattuna kesän muihin kilpailuihin, sillä siellä kisattiin viestijoukkueena ja ajettiin nimensä mukaisesti vuorokausi putkeen 10 km rataa. Oliko lopputuloksena karvas pettymys vai huikea sankaritarina? Palaa kisapäivän tapahtumiin Paavo Niskalan johdolla.

 

Toinen kerta toden sanoo

 

WK oli viime vuonna ensimmäistä kertaa Limingan 24 h ajossa, ja hopeasijan lisäksi mukaan tarttui paljon taktista oppia, mitä oli tarkoitus tänä vuonna hyödyntää. Tavoitteeksi asetettiinkin hopeasijan kirkastaminen kultaiseksi.

 

Ennen kilpailua suoritettiin luonnollisesti kaluston huolto: voimansiirron öljyäminen, maastoon sopivat ilmanpaineet renkaisiin sekä tarvittavat varaosat reppuun, jos kisassa sattuu yllätyksiä. Lisäksi pakkauslistaan kuului mm. majoittumisvälineet sekä vaatetus suomalaiseen kesäyöhön. Onneksi sääennuste lupasi kuitenkin kuivaa keliä. Viime vuodesta oppineena ruokaa ei juuri itse kannettu mukana kisapaikalle, sillä NUTS:in varikkoalueella oli padat kuumana vuorokauden ympäri ja energiaa oli muutenkin tarjolla urheilijoille monessa muodossa.

 

Rata ja taktiikat viimeisen päälle kunnossa

 

Viime vuonna kisapäivän sää oli helteinen, eikä tämänkään vuoden säätä voi moittia. Onhan se henkisesti kivempaa tietää, että 24 h raasto tulee tapahtumaan pääasiassa aurinkoisessa säässä kuin räntäsateessa.

 

Tiedustelutiedot maastosta kertoivat, että tämän vuoden rata oli hieman erilainen kuin viime vuonna, ja kisan edetessä muutos osoittautuikin oikein onnistuneeksi. 10 km radan alkuosa oli teknistä suota ja juurakkoa eli perinteistä MTB-ajoa, mutta viime vuotinen, kirjaimellisesti metsäinen “uima-allas” loisti poissaolollaan. Radan loppupää olikin sitten vauhdikasta ja nautinnollista metsäpolkua. Oikein onnistunut rata siis NUTS:in ratamestarien kynästä!

 

Kilpailutaktiikaksi päätimme, että otamme kilpakumppaneilta heti alusta luulot pois. Ajamme kovia yksittäisiä kierroksia ja jokainen kuski pääsee ottamaan karstat pois koneesta. Olimme laskeneet viime vuoteen perustuen, että yhdessä kierroksessa menisi aikaa noin 35min, mutta kisan aloittanut Arto tööttäsi ensimmäisen kierroksen 28 minuuttiin ja antoi indikaatiota radan positiivisista muutoksista.


10 min starttiin ja miehiä naurattaa. Kuvassa Heikki, Tuomas, Arto, Paavo ja Janne. 

Vahvaa menoa vuorokauden ympäri

 

Kisan startti tapahtui perjantaina klo 18. Ajoimme ensimmäiset viisi tuntia yksi mies yksi kierros – taktiikalla, joka tuntui toimivan, sillä saimme revittyä eroa kilpakumppaneihin jo ensimmäisten tuntien aikana mukavasti. Yöksi siirryimme pidempiin siivuihin ja jokainen kuski ajoi kolme kierrosta putkeen, jolloin muille kuskeille jäi enemmän lepoaikaa.

 

Yö oli aika kylmä, lämmön tippuessa aina +5 C asti, mutta miehet pysyivät ainakin radalla lämpimänä jalkojen käydessä koko ajan. Tarina kertoo, että joku kuski olisi jopa käynyt autossa tuutilullaamassa makuupussin unohdettua kotiin. Aamun valjetessa siirryimme sitten kolmesta kierroksesta kahden kierroksen ajovuoroihin, eli noin tunnin pitkään suoritukseen. Oranssikone jatkoi vahvaa menoaan ja lopulta johtoasema oli niin vankka, ettei ykkössijaa uhannut enää kuin miesten tai kaluston rikkoontuminen.

 


Yhden ajaessa muut huilaavat ja tankkaavat energiaa.

 

Myös lauantai oli lämmin päivä, lukuun ottamatta ihan lopputuntien sadekuuroja. Jannen piti poistua ajovahvuudesta aamulla edustustehtäviin ja jatkoimme näin kisan loppuun neljällä kuskilla. Ajovuorot pyörivät nätisti: yksi ajoi ja muut kuljettajat lepäsivät ja tankkasivat. Aivan viime tunteina siirryimme yhden kierroksen ajovuoroihin ja puristimme miehistä vesisateessa kaiken irti. Lopputuloksena 24 h aikarajan puitteissa 46 ajettua kierrosta eli yhteensä 460km sekä selkeä NUTSMTB Liminka 24h-kisan voitto!

 

Yhteenveto

 

Tämän vuoden suoritus oli joukkueelta kiitettävä, ajoimme alusta loppuun täysiä, eikä miehille eikä kalustolle kisan aikana tullut suurempia vahinkoja. NUTSMTB järjestelyt olivat jälleen maailmanluokan tasoa ja kuskit pystyivät keskittymään täysillä ajamiseen ja palautumiseen. Myös tämän vuotinen rata oli pelkkää MTB-nautintoa ja kilpailijoiden sekä järjestävän organisaation keskuudessa oli mukava ja kannustava tunnelma kisan alusta loppuun.

 


Voittajan on helppo hymyillä – Weasel Krämp on Liminka 24 h mestari!

 

Weasel Krämp tullaan näkemään jälleen ensi vuonna Limingassa puolustamassa mestaruuttaan ja joukkue heittääkin avoimen haasteen muille joukkueille ja intohimoisille pyöräharrastajille: onko kenestäkään #OranjeTsunami:n pysäyttäjäksi?

 

Työsuhdepyörä – verovapaita pyöriä ja hyvinvointia

Työsuhdepyörä on edullinen ja ekologinen etu, jonka ansiosta työntekijä voi…

Lue lisää
JPP-blogi-pyoraile-turvallisesti

Pyöräile turvallisesti – ja muista lain vaatimukset!

Pyöräily on mahtavaa syksyllä tai vaikka läpi talven. Eikä heikompi…

Lue lisää
Husku-yleiskuva

Oikein valittu pienkone saa pihatyöt sujumaan

Trimmerit, oksa- ja pensassahat, oksasilppurit, erilaiset ruohonleikkurit ja moottorisahat ovat…

Lue lisää
NÄYTÄ KAIKKI