Pienkoneiden syyshuoltoa ei kannata laiminlyödä

Syksyllä ruohonleikkurit, pensas- ja siimaleikkurit, lehtipuhaltimet ja muut puutarhojen pörisevät laitetaan talviteloille, mutta valitettavan usein niiden huolto jätetään tekemättä. Tosiasia on kuitenkin se, että huolto, öljynvaihto, voitelu ja puhdistus ennen varastointia tekevät laitteelle hyvää, pidentävät sen elinkaarta – ja kaiken lisäksi laite on sitten valmiina tositoimiin heti keväällä.

Mistä tietää pitääkö oikeasti huoltaa?

Jussin Pyöräpisteen Jarkko Keränen on huoltanut erilaisia koneita ja laitteita jo kymmenen vuotta. Kokeneen pienmekaanikon mukaan huollon ovea kolkutellaan yleensä vasta sitten, kun laite on jo rikki. Tosin poikkeuksena ovat ammattilaiset, joille esimerkiksi moottori- ja raivaussaha tai ruoholeikkuri ovat työkaluja. Niitä saatetaan huoltaa kuukausittain.
– Kyllä suositus on se, että ihan tavallisenkin ihmisen käytössä olevat koneet ja laitteet kannattaisi huoltaa ainakin kerran vuodessa. Pienemmille leikkureille riittää usein puhdistus ja teroitus, mutta sekin pitää tehdä oikein. Sitten kun kyse on monimutkaisemmista koneista, niin muun muassa öljyt pitäisi vaihtaa joka vuosi, eikä edes sopivan öljyn tai voiteluaineen valinta ole aina niin yksinkertaista.

Jätä huolto ammattilaiselle!

Keräsen mukaa moni on rikkonut tai pilannut pienkoneensa vääränlaisella huollolla. Lisäksi tee se itse -huollossa on riski sille, että mutkia suoristellaan ja turvallisuudesta tingitään.
– Kun laite tulee meille, tarkistamme sen aina yksityiskohtaisesti. Silloin tutkitaan joka ruuvi, ruostunut vaijeri ja turvakytkin. Nimenomaan turvallisuus on se asia, jossa ammattilaisen osaaminen tulee esiin. Ja onhan se mukava tehdä hommia koneella, joka käynnistyy varmasti ja toimii ilman helinöitä tai kitinöitä.

Huolto kannattaa ennakoida

Jussin Pyöräpisteessä huolletaan kaikkia niitä pienkoneita, joita liikkeissä on myynnissä. Pienet laitteet voi tuoda suoraan Tuiran myymälään ilman sen ihmeellisempiä varauksia. Alkusyksyn ja kevään huoltoruuhkissa työ voi kestää pidempään, mutta juuri siksi laitteiden huolto olisi fiksua ajoittaa loppusyksyyn tai vaikka talveen.
– Kyllä huolto kannattaisi ennakoida ja huollattaa laitteet sesonkien ulkopuolella. Silloin homma toimii jouhevasti, ja sama koskee tietysti polkupyöriä. Nekin kannattaa huoltaa pyöräilykauden jälkeen, eikä keväällä. Kun pyörä on valmiiksi kunnossa pyöräilykelien alkaessa, on mukavampi hypätä satulaan kuin ruveta soittelemaan huoltoaikoja.

Huomio lumilingon omistajat!

Talvi lähestyy, joten muista tarkistaa myös lumilinkosi kunto. Jos öljyt on vaihtamatta tai tankissa on vanhaa bensaa tai osat kaipaavat voitelua tai… tuo se linko Jussille, niin huolletaan se lumimyrskykuntoon.

Työsuhdepyörä – verovapaita pyöriä ja hyvinvointia

Työsuhdepyörä on edullinen ja ekologinen etu, jonka ansiosta työntekijä voi…

Lue lisää
JPP-blogi-pyoraile-turvallisesti

Pyöräile turvallisesti – ja muista lain vaatimukset!

Pyöräily on mahtavaa syksyllä tai vaikka läpi talven. Eikä heikompi…

Lue lisää
Husku-yleiskuva

Oikein valittu pienkone saa pihatyöt sujumaan

Trimmerit, oksa- ja pensassahat, oksasilppurit, erilaiset ruohonleikkurit ja moottorisahat ovat…

Lue lisää
NÄYTÄ KAIKKI